Asiakkaiden kokemuksia

Haimme tuoreita näkökulmia ja ratkaisuja

Viestinnällä lähemmäksi ihmisiä

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on monella tavalla mukana toimialueensa Pohjois- ja Etelä-Karjalan tieteen, taiteen ja kulttuurin edistäjänä. Vuoden 2013 alussa säätiössä pohdittiin viestinnän kokonaisuutta suunnitelmallisesti Viestintä Ässä Oy:n kanssa. Haimme tuoreita näkökulmia ja ratkaisuja tehdäksemme säätiön arkista toimintaa entistä tutummaksi hyvinkin monenlaisille kohderyhmillemme. Onnistunut viestintä rakentuu faktojen päälle. Viestien selkeys ja avoimuus on voimavara ajassa, jossa kaikenlaisen viestinnän tulva on valtava. Sirkka-Liisa Aaltonen on ollut meille hyvä yhteistyökumppani viestinnän suunnittelusta toteutukseen. Kesällä uusitut www-sivut, aktiivinen tiedottaminen sekä säätiön työstä ja tuloksista kertominen on saanut hyvän vastaanoton.

Toiminnanjohtaja Satu Kokkonen
Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiö


 

 

Takaisin